Moikka taas,

Toi Marja on raahannut asuntoonsa monenlaista, eilen se toi kiinalaisen kaapin, oisko tuonut peräti sieltä Kiinasta, jossa se on ollut pari vuotta, niin se kertoi. Ja sitten pari miestä raahasi ISON patsaan, se oli miltei niiden kokoinen, sellainen sotilaspatsas. Ja sit leijonapatsaan. Tänäään tuotiin sohva, jokohan se piankin muuttaa siihen asuntoon kokonaan? Pitääpä käydä kurkistamassa.

No eipä siellä vielä ollut kuin sekava kasa tavaraa, mutta sohvan testasimme, hyvä siinä oli istua.

Terveisin Maikki

ps. Olen jo muuttanut yksiööni, ihanaa.

 

Pikkuhiljaa Marjan koti alkaa hahmottua, mutta ehtii varmaan monta kertaa muuttua , ennenkuin valmistuu. Sohvan tein tänään, kun satoi, siitä halusin nykyaikaisen ja neutraalinvärisen (on tuollainen luonnonvalkoinen). Löytyi parinkymmenen vuoden takaa satiinikangasta, siitä liimailin. Hieman ikävästi nurkka kuvassa irvistää, pitänee vähän paikkailla. Lattian petsasin tummaksi, bilteman sytyketikkua taas. Patsaat ja ruukku tuotu viime syksyn Kiinan matkalta. Tähän asuntoon en tee lainkaa vessaa, kylpyhuonetta enkä keittiötä, ne eivät vaan mahdu tähän hyllyyn, on ne tietysti olemassa muuten :).