Lomaviikolla on ollut tavanomaista enemmän aikaa näperrellä näitä minijuttujakin. Niinpä mummonmökkiinkin on ilmestynyt jotain uutta. Mökkihän on mummolla (joka ilmestyy jossain vaiheessa tupaan) vain kesäkäytössä, vesi kun tulee ja menee vain kantamalla ja lämmityskin toimii vain uunilla. Tällä hetkellä uuni ja hella ovat työpaikallani näyttelyssä, jonka teema on kierrätys. Ne siis puuttuvat nyt kuvista, mutta ei mitään, puuttuu sieltä vielä muutakin. Mutta tältä nyt näyttää, ensin yleiskuva ja sitten joitakin lähikuvia.

Lautaset ovat pullonkorkeista otettuja muoviosia ja maalattu tai peitetty lehdestä leikatulla kuvalla. Siivilä ja raastinrauta tuikkukynttilän metallia ja paperinliitintä.

Mehumaija näyttää olevan vanhaa alumiinimallia, mummo kun aattelee, että jos on elänyt sen mehun juomisellakin jo 75 vuotta, ei uutta kannata hankkia. Korit ovat ensimmäisiä tällä tekniikalla tekemiäni, tein kaksi (liimasin siis tavallisen paperin päälle maalarinteippiä ja maalasin molemmat puolet peitinvärillä, leikkasin liuskoiksi ja kokosin). Ihan kivaa puuhaa oli, taidanpa tehdä lisääkin. Paistinpannut ovat metallikorkista leikattuja ja maalattuja. Mehumaijan alin osa on myös pullonkorkista, muut osat väsätty tuikkukynttiulän metallikuoresta, maalattu hopeanvärillä.

Piirongin yläpuolella olevalla hyllyllä ovat mummon suvun kuvat, näyttääpä siellä olevan mummon vihkikuvakin.

Kuvat ovat pienennyksiä mieheni suvun vanhoista kuvista.